tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusia tuulia - ja vanhoja kans

Pientä tokoa pe 27.9 Haavistolla. Jestas Yello oli hieno:). Kamoja ei ollut mukana, joten treenattiin lähinnä seuraamista, jääviä ja (suoraa) luoksetuloa. Jäävissä joo, seisominen oli (jälleen) hakusessa, mutta voi sitä seuraamista! Pientä painamista, mikä tokossa ei ole hyvä, mutta noin yleensä ottaen vallan mahtavaa. 

Tokoa Mutalassa la 28.9, tosin hyvin lyhyesti. Merkkihetsausta, hyvältä näytti. Tunnari, paljon vääriä, muodostelma soikiomallinen, kapulat sekalaisesti. Hyvä työskentely, toi oman, eikä koskenut vääriin. Muutamat jäävät. 

Agia Mutalassa su 29.9. Viimeiset agit Mutalassa, ainakin toistaiseksi, jos ei lopullisesti. Jälleen se 5 hyppyä. Tällä kertaa olisin jaksanut kantaa enemmänkin, mutta esteiden halliinsiirrossa ei tosiaankaan oltu ajateltu sitä, että joku vielä Mutalassa treenaisi... Esteitä kyllä oli kopeissa, mutta koppien etuosa täynnä muuta roinaa, jonka takaa esteitä ei yksin olisi saanut ilman järjetöntä ajankäyttöä. No, eipä ole tämän jälkeen enää meidän ongelma. Uusi lehti on kääntynyt agilityn suhteen. 5 hypyn treeni meni mainiosti, mitä nyt yksi takaakiertorima tuli alas pari kertaa. Tein jopa yhden poispäinkäännön yhdistettynä takanaleikkaukseen tai jotakin sellaista - mutta niin tai näin, tämäkin rima pysyi. On se kuuliainen!

Agia ti 1.10 Sääksjärvellä. Yello tykkäsi uudesta pohjasta! Ei yhtään rimaa alas, tosin rimakorkeus 55 cm. Mutta no, kuitenkin, eka ratatreeni iäisyyteen, sanoisin, että ei mennyt niin paskasti, kuten kuvittelin menevän :). Rata oli osittain aika kinkkinen ja esim keinullemeno arveluttava. Tai ainakin tämä ohjaaja jäi liikaa jälkeen, joten turvallinen/jouheva keinullemeno jäi näkemättä. Kääntelin koiraa tosi varovasti, jotta tottuisi pohjaan. No, ohjaus nyt oli mitä oli, mutta pääasia, että koira nautti päästessään pitkästä aikaa kunnolla treenaamaan lempilajiaan. Viikon päästä sitten taas jatkuu.


(c) Kati Kuuttila (2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti