sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Treenilöitä

Maanantai 22.7. METALLIN TUSKAA
Mutalassa aksaa ja tokoa. Vähän oli aksakin tuskallista. Nimittäin kentän pohjan takia. Onhan tiedossa, että Yellolle on tärkeämpää päästä seuraavalle esteelle kuin varoa itseään. Kentän pinta on kuin asfalttia, jonka päälle on levitelty kuulalaakereita:(. Hieman kärjistetysti sanottuna, mutta surkeahan se on. Yello lähes kaatui kyljelleen putkesta tullessaan ja sitten kun varoin sitä kohtaa, hyppäsi päin siivekettä, ilmeisesti liukastui:(. Loppuaika sitten treenattiin varovasti enkä sallinut enää yhtään tiukkaa kurvia. Tehtiin sovellettuna muutamaa hyppykohtaa mm-karsintojen viimeisestä radasta. Myös Yarra otti muutaman hypp-putkikuvion. Yarra kääntyy sulavasti ohjauksiin ja on edelleen vietävissä höyhenenkevyesti. Yello, no - kääntyy se rautakankikin, kun tarpeeksi kaarrattaa:).

Sitten tokoa - ruutua, ohjattua, merkkiä, metallia ja seuraamista. Ruudussa pari juoksua ilman apuja, merkille vienti. Jätin ruudun paikoilleen, tehtiin ohjattu samalle merkille, mutta päinvastaiseen suuntaan. Nyt ruutu ei vetänyt enää puoleensa. Ensin vasempaan 3 suoritusta, matkat n. 6+6, 6+7 ja 6+8. Avustaen joka kerta ja merkille yhdessä. Sitten piti kertaalleen ottaa oikea (6+10), mutta kun Yello käskyllä lähti ensin kohden oikeaa kapulaa, yhtäkkiä "muisti", että vasemmalle piti, tehtiin sitten vielä toisto:). Pitäsiköhän tätä ohjattua treenata vain toista puolta per treeni:). 

Pelkkää merkkiä naksutellen oikeasta paikasta, hieman alimatkalta.
Hyppynoutoa eli metallia. Tuskaa tuottaa tämä, kun metalli on niiiiiin mahdoton pitää suussa. Loppuu usko kohta tähän liikkeeseen. Oma metalli menee joskus ok (ohut keskiosa), mutta nyt tehtiin metallilla, jossa oli aika paksu keskiosa. Mahdoton!!
Yellon ote kapulasta on huono, höllä. Varmasti hyppääminen kapulan kanssa tuntuu epämiellyttävältä:(. Ei se hypyn yhdistäminen metallinoutoon siten helpottanutkaan tilannetta, vain vaikeutti. 
Metallinoutoyritysten jälkeen otettiin hyppynnouto puukapulalla. Sekin onnistui kunnolla vasta 3.yrityksellä. Voihan metalli!

Loppuun seuraamista, ihan perusseuraamista, pitkiä suoria. 

Tiistai 23.7. MERKIN TUSKAA
Pienen porukan treenit Haavistolla. Yellon ekassa setissä merkkiä (naksuttelin oikeasta paikasta), muutama toisto. Sitten idari, muuten kisanomaisesti, mutta aina palatesssani koiran luo kehuin sen suullisesti+silittelin. Sitten vasta jatkettiin matkaa seuraten. Kaikki asennot oikein, seisominenkin tuntuu sujuvan, JOS vaan en varo käskysanan kanssa, vaan sanon reippaasti. Mikä lie mieleyhtymä jäänyt tuosta seisomisesta.... ? Sitten vielä kaukoja ennen taukoa.

Tokassa setissä ruutu, häiriöseuraaminen ja ohjattu. Ekassa ruudussa oli pallo odottamassa Yelloa (viety salaa koiralta). Nyt tein sitten varmaankin sellaisen virheen, että käänsin ensin koiran rintamasuunnan kohti ruutua ja sanoin vihjesanan. Sitten käänsin sen kohden merkkiä ja sanoin vihjesanat (merkki ja rutan). Yello lukitsi ruudun eikä tajunnut mitään merkkiä:(. Merkkijumi siis. Päätin ohittaa tällä kertaa merkin ja vein koiran merkille. Ruutusuorituksessa ei ongelmia. Toinen kerta tehtiin "kisanomaisesti" paitsi se alku-> vein koiran merkille. (Kentällä "häiriönä" zetan merkit, eivät häirinneet Yelloa).

Väliin pätkät häiriöseuraamista, kun oli apureita paikalla. Apurit paiskoivat leluja ja noutokapuloita, kun seurautin Yelloa. Aluksi Yello hieman reagoi kääntämällä päätään, mutta pienestä muistutuksesta korjasi kontaktin. Viimeisessä pätkässä kontakti piti tosi hienosti ja lopussa tuli sattumalta kaksinkertainen yhtäaikainen häiriö (lelu ja kapula lensivät lähes jalkoihimme), johon Yello ei enää reagoinut yhtään. Siihen lopetus ja palkkaus.

Vielä ohjattu. Vasempaan n. 6+6 auttaen ja oikeaan n. 6+9 pienellä avulla (lähetys lähetyspisteestä hivenen oikeaan). Merkille vein koiran. Treeni meni ok, vain kesken palkkauksen ohikulkenut chicu tuli isottelemaan Yellolle. Ei onneksi pelottanut edes chicun puolesta, kun luotto omaan koiraan on kunnossa. Aika rohkeesti pikkukoiran ulkoiluttaja piti koiraansa irti ja käveli kentän ihan vierestä. Seuraavalla kerralla ei ehkä käy yhtä hyvä tuuri. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti