sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tupla-aksaa ja oho(!) tokoa

Maanantaina 15.7 Mutalassa aksaamassa ja myös tokoa. Kentällä olikin edellisen treenaajan jäljltä esteitä, mm. puomi ja keinu. Mikäs sen mukavampaa! Treenattiin sitten niitä + vähän takaakiertoa (rimaa alas) ja pujotteluun avokulmaa kovasta vauhdista. Yello ei piitannut pätkääkään rimoista! Raivostuttavaa pudottelua, kun pääsin vähän edelle, hyppäsi varsin huolimattomasti. Kerran jopa siiveke kaatui. Jouduin siis vähän odottelemaan (mutkaputken aikana sain vähän etumatkaa) ja kulmaamaan ennen hyppyä, jotta päästiin puhtaasti eteenpäin. 
Mielikuvitus ei taida riittää sopiviin treeneihin. Eli taidan joutua turvautumaan toisten keksimiin treeneihin, jotta eivät jäisi liian yksinkertaisiksi ja yksipuolisiksi. 

Kun olin siivonnut osan esteistä, Yarrakin pääsi kokeilemaan muutamaa estettä, hyppy (25cm), pujottelua ja keinua. Hyvin meni vanhasta muistista, keinulla vaan meinasi lauta loppua kesken. Vauhdilla keinun päähän ja tyytyväinen matkustaja laudalla alas asti. Huh. 

Yellon kanssa vielä vähän tokoa. Metallin kantamista hypäten matalia esteitä (25 cm). Osa hypyistä jäi hyppäämättä, mutta pääasia eli metalli pysyi kohtuullisen hyvin matkassa mukana. Metalli ei ole eikä tule suosikiksi! Ohjattua avustaen hakukaarilla. Oikeaan tehtiin vika jo sinne 10 metrin päähän, hyvin meni sekin. Seuraamista sekä vähän kaukoja. 

Tiistaina 16.7 porukkatreeneissä Haavistolla. Yello aloitti ohjatulla ennen kuin ehdittiin merkkejä kamalasti viljellä ympäriinsä (pelkkä ruutu kulmassa). Liikkuri vei kapulat ja itse kävelin vielä avustavan kaaren. Nyt oli jopa vauhtia, wau! Ensin vasen, hieno. Sitten oikea (vas n. 6+4, oikea n. 6+6) vähän pidemmälle. Testasin, olisiko Yello mennyt merkille ilman vientiä. Ei olis. Lähti kamalalla kiireellä kohden keskikapulaa. Kun se merkki oli sopivasti siinä matkan varrella  ja kuuliainen koira, niin pysähtyi hienosti käskystä. En tiedä mihin olisi noutokäskyllä lähtenyt, mutta kävin kävelemässä ennen käskyä sinne kohden oikeaa kapulaa ja hienosti nouti. 
Lisäksi tehtiin kaukoja, merkkiä ja metallia.
Tokassa setissä ryhmäpaikallaolojen (ok) jälkeen vielä yksi ruutu. Lähetin merkille (suht ok) ja ruutuun ilman apuja (ennen liikettä tosin näytin Yellolle ruudun, no, apu sekin toki). Juoksi taas tosi takarajalle. Jos tätä alkaa ilmetä enemmänkin, on otettava treeneissä huomioon. 

Torstaina 18.7 Ryhdin kentällä sadesään tokot. Ensin ohjattua: vasempaan n. 6+5 ja n. 6+6 auttaen kaarikävelyllä, oikeaan n. 6+7 auttaen ja n. 6+9 ilman apuja. Merkillemenot joko vieden tai itsenäisesti mennen. Vielä kaipaa hiomista kyllä tuo merkki... Kaukoja, vaikeat vaihdot (nyt s-m vaikeampi kuin s-i) läheltä ja sieltä jostakin kaukaa niitä helpompia. Täytyy muistaa vaihdella, Yello yrittää selvästi arvailla joka mahdolliseen kohtaan seisomisen. Ilmeisesti seisomista on treenattu liian paljon suhteessa muihin vaihtoihin. Suoria luoksetuloja, zeta + merkkiä. Merkin pysäytyskäskyyn pitää kiinnittää huomiota, Y menee herkästi istumaan tai maahan, jos käsky on liian voimakas.

Perjantaina 19.7 Haavistolla treeniä. Rakentelin aluksi nopeasti ruudun (tuulinen ilma), jotta saataisiin sitäkin otettua. Yello hengaili kentällä omiaan rakennuksen ajan. Merkin merkkinä keltainen puusta tehty merkki. Mullahan ei ole kokonaista 6:n (tai edes 5:n) kunnollista settiä merkkejä. Ne painavat punaiset tai pinkit kiinnostaisivat, mutta ovat törkeän kalliit:(. No, sitten pikaisesti koiran kanssa lähtöpaikalle ja pelkkä vihjesana(t) koiralle. Hiiiiieno merkkisuoritus ja upea ruutuunirtoaminen. Ainoa miinus oli stop-käskyllä lähes istumaan niiaaminen. Annoin korjausavun asentoon. Käskin vielä maahan ja kävelin koiran luo vapauttamaan. Toinen ruutu siten, että pallo oli ruudussa odottamassa koiraa.

Sitten ohjattua. Tällä kertaa vein koiran joka kerta merkille. Oikea n. 6+9 metrissä, ekassa suorituksessa autoin kaarikävelyllä. Sitten vasen, ajatushärö varmaan, kun vein senkin n. 6+9 metriin. Vasen on selkeästi vieläkin vaikea, ekalla suorituksella koira ei löytänyt kapulaa eikä tajunnut lähteä oikeaan suuntaan. Kerran yritti keskikapulalle, mutta ei mennyt, kun kielsin. Palasi pari kertaa merkille, yritti ottaa sen suuhun. Toiminta oli niin nopeaa, että en tajunnut/ehtinyt keskeyttää. Sitten merkille ja siitä vähän auttamalla kapulakin vihdoin löytyi. Uusi viritys vasempaan avuilla n. 6+6 metriin ja onnistui. Oikealle onnistui ilman apuja uusi yritys; samat metrimäärät eli n. 6+9. Ainakin tiedossa, mitä kannattaa treenata!

Sitten otettiin pätkät seuraamista, kaikkia askelnopeuksia + käännöksiä liikkeestä ja vauhdista. Täyskäännös vasempaan oli mielestäni vähän laiska, mutta muuten tuntui ihan kivalta. Askelsiirtymätkin melko napakasti ja osin perusasentokin oikea, ei vajaa. 
Kaukoja vaihtelevalta etäisyydeltä. Ekana ollut nousu seisomaan jäi taas istumiseksi, muuten asennot oikein. Vaikeat vaihdot edelleen työn alla läheltä.
Loppuun vielä merkkiä. Tässä on nyt oltava tarkkana, merkin kriteeri EI ole vielä Yellolle selvä. Jäi merkin eteen ja tarjosi siinä istumista. Lyhennetään matkaa ja treenataan kovaa:). Hyvä suoritus saatiin loppuun ja siihen oli hyvä lopettaa. 

Viikonloppuna sitten vihdoin myös tunnarin kimppuun!!

Sunnuntai 21.7 Ryhdin kentällä tokoa. Lauantain aiotut tokot jäivät väliin takapihan suurremontin aloituksen myötä (jatkuu, koska jatkuu....). Tänään sunnuntaina ei huvittanut yhtään mennä treenaamaan, mutta "pakotin" itseni menemään, kun kerran autolla kentän ohi kuitenkin oltiin tulossa. Vaikka kuinka harmitti mennä treenailemaan, treeneissä sitten alkoi jo, jos ei naurattamaan, ainakin hymyilyttämään. Yello oli suorastaan liekeissä! 

Aloitettiin ohjatulla, ensin oikealle 2 suoritusta, matka n. 6+10. Eka suoritus auttaen kaarikävelyllä, toisella kertaa ei auttamista. Merkille yhdessä. Vasempaan matkat n. 6+6 ja 6+7. Molemmat auttaen. Nopeita ja innokkaita noutoja kaikki suoritukset! Siihen perään heti metalli, jotta noutofiilis jatkuisi sinnekin. Ja metallikin nousi tänään hienosti! Metalliin ekstrapalkka eli maksalaatikko. Nyt vaan sitä hyppyä pitäisi muistaa treenata aina kun on mahdollista metallin kanssa.

Zeta väliin aina palkaten. Järkkä i-s-m. Seisomiseen annoin epävarman käskyn ja se menikin ekalla yrityksellä istumiseksi. Käskyhän liikkeestä seisomiseen on sei, mutta mm. ruutuun ja merkille seisahdus on stop. Olen miettinyt, auttaisiko ohjaaja käskyn vaihto tuossakin liikkeessä stopiksi. Jotta en varoisi käskyä, mene ja tiedä??
Vielä merkkien kokoamisen jälkeen sitä pelkkää merkkiä. Mietin, että kannattaisi varmaan naksutella Yellolle se oikea paikka merkillä. Yello ei kerta kaikkiaan kierrä merkkiä vauhdilla (kuten oli tarkoitus). Kun sen on sinne pysäyttänyt, sitä se sitten ennakoi. Nyt vaan se sovelias paikka on hakusessa, kun Y ei selkeästi ymmärrä, mihin sen pitäisi mennä. Ruudun kanssa jo aika helppoa, mutta ohjatussa vaikeaa, niin vaikeaa...

Luoksetuloa, kerran pysähdyksellä (joka oli tosi hyvä), sitten suorana. Kaukot menivät tosi hienosti, helpot vaihdot olin 15 metrissä. Vaikeat aina ja ikuisesti läheltä:). Lopuksi otettiin vielä seuraamista, eri nopeuksilla ja käännöksillä. Askelsiirtymät hyvin paitsi käännös oikealle oli Yellolle hankala (taisi jäädä paikoilleen). Loppuun niin hienot peruutusaskelet, että siihen oli hyvä lopettaa.

Kotipihassa vielä kertaa 2 tunnarikapulan piilotus. Nyt pitää sitten nopeassa tahdissa alkaa rakentaa tunnari kasaan. Toivotaan parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti