sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pari kisarataa ja treenitkin joskus

SU 8.6 startattiin agikisoissa Tampereella. 2 ihan mukavaa rataa, joissa alussa pikku pyöritystä ja loppuosa melko selkeää menoa. Ei me nollia tehty yhtäkään, mutta ei ne kauaskaan jääneet. Ekalla radalla ohjaajan ajatuskatkosta kädenheilautus väärässä kohtaa ja koira sinkosi putkeen keppien sijasta. Tokalla radalla ohjaaja hidasteli koiran edessä hypyllä (este nro 2) ja koira pääsi livahtamaan väärälle puolelle ohjaajaa. Rata olisi ollut vielä pelastettavissa nopeilla refleikseillä ja hoksottimilla, mutta ohjaaja sekosi lipsauksen jälkeen ja kielto esteelle nro 5. Tuloksena vitonen ja alle ihanneajan, vaikka kiellon korjauksessa meni runsaasti aikaa.

Tokoa on päästy treenailemaan ryhmässä jokusen kerran. Yksikseen on treenattu pelottavan vähän. 
Agilityynkin on päästy harvakseltaan. Nyt tosiaan työ pitkine työmatkoineen haittaa harrastusta. Tosin aika ajoin mietin jo koiraharrastuksesta eläkkeelle jäämistä ja kokonaan pois vetäytymistä. Näiden koirien jälkeen ehkä seurakoira vaan. Agitreeneissä on kuitenkin kiva käydä, sieltä saa aina hyvät fiilikset. Tokotreenaus silloin tällöin ei riitä, pitäisi treenata lähes joka päivä jotakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti