torstai 4. heinäkuuta 2013

9 kk tauon jälkeen agia

Kyllä! Treenasimme Yellon kanssa agilityä! Wuhuu. Pienen pientähän se oli, muutama hyppy ja kepit. Rimat 50 cm, jotta ei oudoksesta liian korkeita. Yello teki niinkuin ennenkin, ei ollut vielä unohtanut. Eikä asennekaan ollut muuttunut, täysillä mennään edelleen, kuten tästä (vanhasta) kuvasta näkyy:

                                              (c) Kati Kuuttila
Vähän sylkkäreitä ja hyppylinjoja, kepeille vedätystä, sivusuuntaetäisyyttä ja avokulmaa.

Tokoakin on treenattu. Ensin tiistaina 2.7 Haavistolla porukkatreeneissä. Zeta kokonaisena -  olisko liikejärkkä ollut s-m-i. Eka seisominen meni istumiseksi, aloitettiin uudestaan alusta ja sitten kaikki putkeen oikein. Ruutua kokonaisuutena, avustaja vei ruutuun ensin pallon Yellon nähden. Lukitsi tietysti ruudun (pallon), joten merkkille meno ei ensin onnistunut. Toisella kertaa pallo vietiin ruutuun Yellon näkemättä. Merkki ei vieläkään hyvä, mutta ei sen tällä harjoittelulla voi olettaakaan olevan hyvä. 

Metalli oli taas tosi ällöttävä, ei voi ottaa kunnolla! Luoksetuloleikkiä, kohtuulliset pysähdykset, ei mitään megahyviä kuitenkaan. Kaukojen aloitusta, seisomaannousu hyvä, m-i-m-s-vaihdoissa aavistuksen levottomuutta, mutta ihan ok. Merkkiä matalalla merkillä - treeniä vaaditaan vielä rutkasti:). Ohjattu ihan hukassa, olisi juossut ruutuun ( kaukana takanamme), jos olis annettu juosta. Tehtiin 2:lla kapulalla, ei keskimmäistä ollenkaan.

Ke 3.7 ohjatun palauttava. Vein koiran merkille ja sitten kapulat (ei keskimmäistä) koiran tasolle. Oikea meni hyvin, vasen (ed.treeneissä se vaikeampi puoli) vähän takkusi. Linjalta toi, mutta kun kokeilin siirtää metrin verran, ei heti löytynyt. Katsotaan miten seuraavalla kerralla löytyy, jos löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti